Kesän kynnyksellä monenlaiset treenihaasteet täyttävät median. Kolmessa viikossa tuloksia ja kehosi on kesäkunnossa ennen kuin huomaatkaan. Treenihaasteiden keskellä unohtuu helposti kehopositiivisuus ja ulkonäköpaineet kasvavat. Mitä jos treenaisimmekin mielen hyvinvointia.
Blogi
Kuinka nuoria naisia kohdellaan työpaikalla?
Kuuntelin Jenni Pääskysaaren kirjoittaman kirjan Martta, nainen joka kuoli eläessään, Storytelistä. Kirjassa Jenni kertoo saamastaan palautteesta radiossa työskennellessään. Minua välillä itketti ja ahdisti kuunnellessa, koska samaistuin joihinkin kohtiin isosti. Teen aivan erilaista työtä kuin Jenni, en ole julkisuudessa, en kaiken kansan...
Silmiini on osunut nyt useampia kirjoituksia ikään ja töihin liittyvistä jutuista, kuinka viidenkympin jälkeen ei enää palkata töihin. Esillä on ollut myös vaihdevuosiin liittyvää asiaa, vaihdevuosista pitäisi puhua enemmän ja apuja oireisiin paremmin saatavilla.
Tähän asti olen ajatellut, että kyllä kuuntelen kehoani, lepään kun on ollut tarve ja olen syönyt nälkääni yms. Nyt olen oppinut, että tämä on ollut aika kevyttä tuntemusta omaan kehoon. Lepo on eri asia kuin palautuminen. Ei kokonaan oman kehon viestien ohittamista mutta esimerkiksi vireystiloja en ole tunnistanut kunnolla tai ainakaan tehnyt...
Ollaan enemmän ME
Mitä jos oltaisiin enemmän ME ja vähemmän MINÄ?
Mitä työ antaa sinulle?
Rahaa, yhteisöön kuulumisen, osaamisen, tärkeyden, hallinnan, arvostuksen ja tarkoituksen tunteen, olla osa yhteiskuntaa. Näitä vai jotakin muuta? Työ antaa meille monia asioita ihan sen perus tekemisen lisäksi.
Mitä tuot mukanasi huoneeseen?
Oletko koskaan miettinyt mitä tuot mukanasi astuessasi sisään huoneeseen? Esimerkiksi töissä astuessasi taukotilaan, vietkö mukanasi väsymyksen, iloisuuden vai jotakin muuta.
Itsestäänselvyyksien puute työpaikalla vie kohti huonoa työilmapiiriä.
Keho-mieli yhteys kuntoon ja voit paremmin
Meidän kehomme pystyvät moneen. Kuljettavat meitä paikasta toiseen, voimme tehdä asioita, liikkua eri tavoin, nauttia halauksesta, kosketuksesta. Voimme syödä ja juoda, maistaa ja haistaa, nauttia saunan lämmöstä ja avannon kylmästä, rentoutumisesta, lihastyöstä, seksistä, synnyttää uutta elämää. Keho reagoi elämäämme, tunteisiimme ja ajatuksiimme....
Työuupumus ei ole yksilön vika
Näin lomalla ja tai juuri töihin lomalta palanneena on hyvä pysähtyä miettimään mitä syksy tuo tullessaan sinun jaksamisen näkökulmasta. Haluatko toimia syksyn samalla tyylillä kuin kevät meni? Oletko rentoutunut loman jälkeen? Sinnittelitkö keväällä töissä lomaa odotellen, että lomalla sitten lepäät ja keräät voimia? Onko tarvetta muutokselle?






