Pidetäänkö huolta henkisestä jaksamisesta
Pidetäänkö me oikeasti huolta omasta henkisestä jaksamisestamme?
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin aika usein ei pidetä.
Työt hoidetaan. Perheestä pidetään huolta. Harrastuksiin mennään. Kampaajallekin ehditään. Kalenteri on täynnä kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää. Ja moni näistä asioista myös ylläpitää hyvinvointia. Ne tuovat iloa, palauttavat ja kannattelevat arkea. Mutta yksi asia jää helposti tekemättä. Pysähtyminen omien ajatusten äärelle.
Saatamme huomata, että väsyttää. Että ärsyttää tavallista enemmän. Että joku asia pyörii mielessä päivästä toiseen. Että työasiat seuraavat kotiin tai että mikään ei oikein tunnu miltään.
Mutta sen sijaan, että pysähtyisimme näiden tuntemusten äärelle, puskemme helposti eteenpäin. Hoidetaan tämä päivä. Kyllä minä tämän kestän.
Ajatukset jäävät kohtaamatta.
Olen yrittäjän työhyvinvointivalmennuksissa huomannut, kuinka paljon voi tapahtua, kun ihminen saa viimein pysähtyä ja sanoittaa ääneen sitä, mitä hänen mielessään oikeasti liikkuu.
On pieniä asioita, jotka ovat kasaantuneet. Ajatuksia, joita ei ole ehtinyt ajatella loppuun. Tapoja toimia, jotka ovat joskus olleet tarpeellisia, mutta jotka eivät ehkä enää palvele omaa hyvinvointia. Ja juuri siinä kohtaa voi avautua mahdollisuus muutokseen.
Kun omia ajatuksia saa katsoa yhdessä toisen kanssa, niitä ei tarvitse enää vain pyörittää omassa päässä. Niihin voi saada peiliä, uuden näkökulman ja joskus myös vähän etäisyyttä.
Minulle valmentajana nämä ovat niitä hetkiä, joiden vuoksi tätä työtä teen. En an ihmisille valmiita vastauksia siihen, miten heidän pitäisi elää tai jaksaa. Haluan auttaa pysähtymään sen äärelle, mitä omassa elämässä ja mielessä tapahtuu – ja löytämään itse uusia tapoja ajatella ja toimia.
Ehkä henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen voisi alkaa ihan yksinkertaisesta kysymyksestä:
Mitä minulle oikeasti kuuluu?
Ja uskallanko pysähtyä kuuntelemaan vastausta?
