Surun ja ilon langat
Olen tullut elämässä siihen kohtaan, että hautajaisia on enemmän kuin muita juhlia yhteensä. Viimeisen viiden vuoden aikana juhlavaatetukseen on kuulunut pääasiassa mustat vaatteet ja juhliin valmistautuminen on ollut huomattavasti surullisempaa kuin aikaisemmin. Arkun kantamisen pukukoodi valkoisine huiveineen sekä suruvärssyjen etsintä on tullut tutuksi.
Kuolema tai suru ei ole ollut minulle vierasta ennenkään. Työuran alkumetreillä seurakunnassa vedin sururyhmiä ja kohtasin paljon surussa olevia ihmisiä. Asettuminen toisen surun äärelle ja olla läsnä. Sanat eivät koskaan riitä, läsnäolo kyllä.
Oman surun kanssa oleminen tuntuu kovin raskaalta. Alkuun tuntuu, että suru vie tilaa kaikelta muulta. Ja ajan kanssa rinnalle tulee muitakin tunteita ja asioita. Suru kulkee mukana omalla laillaan ja kietoutuu arkeen. Ajattelen surua yhtenä elämän lankana. Lankoja on useita ja suru on yksi niistä. Ilon ja surun langat kulkevat molemmat mukana elämässä. Surun keskellä voi tuntea iloa ja ilon hetkellä surua. Langat kietoutuvat ja arki jatkuu.
Viime syksynä minulla oli edelliset hautajaiset. Se hetki, kun saa tiedon kuolemasta ja sitä seuraavat päivät ovat jääneet hämärän peittoon. Jälkikäteen olen miettinyt surun ja töiden yhteensopivuutta. Paljonko töissä on tilaa näyttää surua ja paljonko itse olen valmis näyttämään omaa suruani kodin ulkopuolella?
Minä en halunnut näyttää suruani kodin ulkopuolella. Ja kerran kävi niin, että lounaaseen asti pärjäsin. Oli mukava tapaaminen ihanien ihmisten kanssa. Ja iltapäivästä, aivan yllättäen tunsin itkun tulevan, suuren itkun. Ehdin juuri ja juuri kertoa muille kunnes itku pääsi valloilleen. Tärkeintä siinä hetkessä minulle oli toisten lämpö ja kysymys: Mitä toivot meiltä tässä hetkessä? Kiitos Cotonen väki läsnäolosta ja turvallisesta tilasta olla surun kanssa.
Hautajaisten jälkeen moni on kokenut jäävänsä surun kanssa yksin. Arki rullaa eteenpäin. Tulee juhlapyhät ja merkkipäivät ilman tätä yhtä ihmistä. Ja niissä suru ja ikävä tulevat taas paremmin esiin. Ensimmäinen vuosi on opettelua ja totuttelua. Ajattelen, että rakkaat ihmiset eivät kuitenkaan kokonaan katoa. Me kannamme heitä mukana ajatuksissamme ja muistoissamme.
Toivotan lämpöä kaikille surun kanssa eläville. Ja iloa surun rinnalle, kun sen aika on.
